Текст песни: Tulimyrsky + перевод

«Muistan, kuinka katsoin sinä yönä ulos ikkunasta

Meri oli tyyni, ja taivaan tähtiä peitti ohut, harsomainen sumu

Ranta oli hiljaisempi kuin koskaan, mutta minä en saanut unta

Katselin lintujen värisevän oksillaan;

Ihmettelin miksi ne ovat niin levottomia, aivan kuin olisivat odottaneet jotain

Myöhemmin ymmärsin, että kuolema oli kuiskannut niille, aivan kuten se olisi

kuiskannut meillekin jos olisimme osanneet sen kieltä.»

«Aamun vielä viipyessä he saapuivat

Kuusi pitkää ja kapeaa

Kauniisti koristeltua laivaa piirtyi sumuun alle virstan päässä siitä ikkunasta

Josta minä niitä katselin

Seurasin, kuinka aseistetut miehet yksi toisensa jälkeen kahlasivat rantaan ja

sytyttivät tulen soihtuihinsa;

Ja he olivat ensin vaiti, yhtä hiljaa kuin rantakin

Sammutin kynttilän ikkunaltani toivoen että miehet eivät olleet huomanneet

minua, ja pakenin.»

Aseet esiin! Soihdut esiin! Nyt menkää ja tuhotkaa! Kaikki polttakaa!

Sääliä ei ansaita, jokainen asukas surmatkaa!

Jätitte kotinne kostaaksenne, se tehkää ja täyttäkää kohtalonne!

Tahdoitte verta, nyt siihen itsenne tahrikaa!

Meri peilaa korkeita liekkejä, lohikäärmeet lepäävät ylpeinä kaiken keskellä

Katselevat hävitystä, seuraavat tappajan kirvestä ja miekkaa

Joku pakenee, repii nuolen selästään. Niin moni verivanaan hukkuu

Meri peilaa korkeita liekkejä, aurinko tulen mustaan henkeen peittyy

Niin nousee… tulimyrsky!

Mustaa verta sylkee!

Taivaan maalaa… tulimyrsky!

Liekein maata nylkee!

«Se oli kostoretki, vaikka en tiennyt sitä vielä silloin

Miehet olivat kotoisin siitä samasta kylästä, kaukaa meren toiselta rannalta

Johon me olimme vuotta aiemmin hyökänneet…

Ja minä muistan, kuinka yksi heistä oli silloin jäänyt tekemään kauppaa

kanssamme;

Luopio, joka ei halunnut palata omiensa luo

Ja me ostimme häneltä avaimet hänen kansansa hävittämiseen.»

Ryöstäkää! Raiskatkaa!

Aamu valkenee kaukana

Matkojen takana jo miehet miekkoinensa

Ei näy ihmistä täällä

Suojaa vailla on kylä, ei sitä kukaan aavista

Hyökkäyksen nopean sarastus lähettää, jo talo toisensa jälkeen palaa

Päivä lyhyt monelle lie. Sen jokainen muistaa mistä myöhemmin kerrotaan

Kun hän saapui, kun hän katsoi kattojen palavan, näki rakkaiden kaatuvan

Ei aseita laskettu. Kuolevan suulla se mistä he tulivat

«Ei heillä paljon eloonjääneitä ollut

Taistelutahtoa heillä kuitenkin oli, ja uusia miekkoja saattoi aina takoa

Talven ja kevään kestäessä he rakensivat kuusi upeinta koskaan näkemääni laivaa

Ja kokosivat niihin miehiä kaikista heille suopeista naapurikylistä

Kolmenkymmentä väkivahvaa pohjanmiestä kuhunkin

Heidän laivansa eivät pelänneet merta, ja miehet itse eivät pelänneet mitään.»

Niin miehet matkalleen saatetaan

Ja väki rannalla odottaa, kenties peloissaan

Huuto kauas jo kiirii, nyt soutakaa!

Niin täynnä uhoa nuoret hetkeään vartovat

Kunnes salmen suulla tyhjästä myrsky nousee

Vaivatta repii vahvankin kannelta aaltoihin

Pohjatuulelle Orm jo raivoissaan huutaa

Tätä laivaa et kaada! Miehet köysiin tarttukaa!

«Ehkä se oli joku heidän jumalistaan

Joka sai koko kesän rannikkoa piinanneen vimmaisen tuulen viimein laantumaan

Eihän kukaan meistä arvannut, mikä tuho meitä sen tähden kohtaisi;

Muistan vain jonkun kironneen sitä, kuinka karja pitää sumun takia koota

takaisin aitaukseen

Mutta linnut tiesivät, ja ne pysyivät vaiti, ja kuuntelivat.»

Ei hiljaista rantaa niin

Merta katso, tunne veden paino

Mitä vihaa se päällään kantaa

On niityillä vihreillä noilla rauha kuin kuolemassa

Liike pysähtyy. Usva pelloilla raskaana makaa

Pian päivä jo hämärtyy. Ei merelle näy

Torilla jokunen kauppaansa vielä käy

Osa kotiin kai aamulla jäänyt on

Jossain lammas apeana heiniään syö

Vierellä paimen nälkäinen ja levoton

Sumu tiheä ei avita kenenkään matkaa

Ei kukaan tiedä mitä meri matkaan saa

«Sinä yönä, kun sytytin kynttilän ikkunalleni…

Se ei kavaltanut minua, vaikka uskon, että sen olisi pitänyt

Muistan katsoneeni, kuinka soihtu toisensa jälkeen syttyi, mutta miehet itse

odottivat jotain;

Ja he keskustelivat

Juoksin läheisille kukkuloille herättämättä ketään

Ja toivoin että he heräisivät itse ja tietäisivät paeta

Eivät ne miehet minua tulleet hakemaan, eivätkä ketään niistä jotka pian

saisivat surmansa.»

Vimma katseista loistaa, pelon kohtaa

Ja talo toisensa jälkeen palaa

Ristin kantaja nyt verta kaavullaan

Jos kultaa vain löytyy, se otetaan

Ryöstäkää! Polttakaa! Tappakaa! Nyt kosto haetaan!

«Henkipatto, jota he etsivät, tuli aikoinaan rannoillemme pohjanmiesten

ryöstöretken mukana

Yhteen niistä läheisistä kaupungeista joissa kauppamiehet usein käyvät

Hän oli voimallinen soturi, mutta ei välittänyt maineesta, sillä kulta oli

sokaissut hänet

Ja hän saapui myöhemmin luoksemme

Tarjoten meille mahdollisuutta ryöstää hänen kansansa rikkaudet;

Ja me maksoimme hänelle siitä tiedosta jonka hän meille antoi.»

Niin teilleen mennyt kylän viimein löytää

Miekka vyöteisillä lepää, auringossa välkehtii

Tuopistaan juo, pitkään puhuu

Moni puheesta luopion kiinnostuu

Meren takaa jostain hän tänne saapui

Meren taakse hän sukunsa jätti

Hetken epäröi, palmikkoaan haroo

Hän tuskin aikoo takaisin

Suvullaan on rahaa, sen hän kertoo

Ja sen kylänmies ahnas kuulee mielellään

Vielä kuoppaansa lankeaa, sitä vielä ei tiedä

Jokaisen petoksen kuolema lunastaa

«Ja sinä aamuna, kun me olimme laskemassa vesille ja suuntaamassa kohti

kanssamme kauppaa tehneen petturin kylää, hän lähti luotamme

Näin hänet itse, kun hän oli kävellyt viimeiseltä talolta jo puolen virstaa

antamamme kultasäkki harteillaan;

Ja siksi tiedän, että nämä kyläämme myöhemmin hyökänneet miehet eivät häntä

täältä koskaan löytäneet.»

On veri luopion meidän!

Sen saamme vaikka kaikki pitäisi polttaa

Saa siitä maksaa minkä myi

Hornaan veljensä hylännyt joutaa

Eikä kukaan sitä tiedä, ei voinut nähdä

Kun jo kaukana maa haastoi typeryyden

Päätöksen tarinalleen, häpeän hiljaisen sai

«En tiedä, kuinka monta päivää lopulta vietin piilopaikassani, sillä palavien

talojen yllä makaava musta savu peitti auringon; ja ne talot paloivat pitkään

Ehkä he lähtivät laivoinensa jo samana iltana, mutta minä en uskaltanut palata

kylään vielä silloin

Ja rannalla oli edelleen hiljaista, kun tulimyrsky viimein laantui;

mutta ihmiset olivat kuolleet, ja linnut olivat lentäneet pois.»

Pian tanssivat liekit yksin

Yksin jää kaunis ranta alle taivaan

Hiljainen paikkaa haavojaan

Niin matkaan laivat lasketaan

Kiirii särkynyt ääni jossain

Jossain mies yksin soutaessaan laulaa

Taskut täynnä, kohti itää

Tulen hehku näyttää öisen tien

Niin tuuli kotiin meidät vie